Iloitsin vähän ennen aikaisesti. Ehkä noin pari tuntia maskin saapumista Tomu yski ja sitten alku yöstä uudestaan :/ Aloitettiin sitten lääkehoito samantien. Näköjään on joko suurta vaihtelua kortisoni pistoksen tehossa tai sitten Tomun keho tuli nopeasti immuuniksi sille mikä olisi todella huono vaihtoehto. Ja eiköhän se kuitenkin ole aika epätodennäköinen näin nopealla aikataululla.

Aluksi Tomu ei todellakaan ollut innoissaan maskin käytöstä ja rimpuilua kyllä oli, mutta yllättävän nopeasti Tomu on sopeutunut asiaan. Voi toki olla, että iloitsen ennen aikaisesti, mutta alku vaikuttaa todella hyvältä. Joka kerta olen saanut täyden kymmenen hengitystä. Toki ensimmäiset hengäykset ov at olleet nopeita, joten en tiedä kuinka tehokkaasti niillä hengäisyillä sitä lääkettä menee. Sitä suihkauksesta Tomu selkeästi ei pidä, nyrpistää nenäänsä joka kerta. Olen nyt pitänyt maskia noin 5cm päässä Tomun kuonosta, kun painan piipusta suihkauksen. Ehkä pitää kokeilla pitää vähän kauempana, jos se helpottaisi, ainakin näin alkuun kunnes Tomu tottuu suihkaukseen.

Muuten kaikki on mennyt hyvin eli ruokahalussa, energiassa jne ei ole muutoksia näkynyt.