Tässä ollaan nyt toinen viikko menty maskin kanssa ja ollaan päästy melkein tilanteeseen, jossa maski on jo naamalla suihkauksen aikana, mutta vielä on vähän matkaa jäljellä. Muuten on mennyt hyvin, mutta toissapäivänä Tomu yskähti pari kertaa. Se oli kyllä todella lyhyt ja loppu melkein samantien kuin alkoikin, että en ole varma oliko kyseessä astman aiheuttama vaiko jotain muuta ns. normaalista syystä johtuvaa (karva yms). No, ei se ole toistunut ja tänään illalla pitkästä aikaa Tomu yhtyi kunnolla muitten leikkeihin. Toki syynä voi olla myös lähenevä talvi, jolloi nuo hormonit vähän tasaantuvat. ja päähän mahtuvat taas muutkin ajatukset kuin tytöt ;)
Tällä hetkellä Tomulla on käytössä Flixotide 50mg annoksella yksi suihkaus aamuin illoin. Jos nämä kaksi kuukautta menevät hyvin kokeilen pienentää annosta yhteen suihkaukseen päivässä, mutta siihen nyt on vielä matkaa niin paljon, että ei kannata edes ajatella sinne asti. Plus talven aiheuttaman kuiva huoneilma voi pahentaa oireita, joten vähentämisen sijaan voidaankin joutua nostamaan annosta. Katsotaan kuinka meidän käy.